Le Mont-Saint-Michel, Saint-Malo & Brocéliande

Le Mont-Saint-Michel: huipulla luostari ja kirkko, rannikon puolella kylää, meren puolella pusikkoa. Vuorovesi saattoi yllättää kenet tahansa, joka unohtui liian pitkäksi ajaksi vaeltelemaan hiekalla.

ESN:n odotetuin reissu oli maaliskuussa. Se oli yllättävän suosittu, ja vain onnen kantamalla päästiin mukaan sillä kahdessa tunnissa reissu oli loppuunvarattu. Matkaan lähdettiin yhdellä bussilla, johon maihtui 60 matkustajaa. Normandiaan ja Bretagneen ajaa Nancysta lähes 9 tuntia, kun otetaan mukaan pakolliset tauot välissä. Jotta kolmen päivän reissusta saataisiin kaikki irti, matkaan oli lähdettävä jo keskiyön paikkeilla torstaina.

Mont-Saint-Michel on tuttu jo vuosien takaa ranskan kirjoista. Luulen, että lähes jokaisen vuoden ranskan oppikirjassa oli yksi kappale, joka käsitteli kyseistä saarta. Tällä erää sinne johtaa maavalli, jonka molemmin puolin on parkkipaikat, jotta nousuveden aikaan kukaan ei ole motissa saarella. Tämä tulee hieman muuttumaan lähivuosina, kun sinne rakennetaan korotettu kävelyväylä ja autot jäävät mantereen puolelle siten. Projekti kustantaa 2 miljoonaa. Saaren huipulla on luostari, joka muutettiin vankilaksi yhdessä vaiheessa ja toimii nykyään vain turistien museokohteena.

Heti 9 tunnin yöbussimatkan jälkeen saappaat jaloista, lahkeet ylös ja eiku menoks. Se oli Let's go -mutakylpy varpaille.

Ennen saareen tutustumista meillä oli opastettu kävely saaren ympärillä. Saappaita kun ei ollut tullut mukaan niin paljain varpain oli matkaan lähdettävä. Hieman hirvistytti tuo maaliskuinen sää, mutta loppuen lopuksi mudassa oli todella miellyttävää kävellä ja talvitakissa tuli kuuma. Opas koetteli aina maata juoksuhiekan varalta. Paluumatkalla törmättiin näillä mailla laiduntaviin lampaisiin.

Oppaan tunnistaa kunnon kumisaappaista. Kyllä oli rohkeaa porukkaa ku avokintuin lähti tarpomaan 6-7km matkaa maaliskuussa.

Lampaitten lempimaata ja mutavarpaat.

Kävelykierroksen jälkeen tutustuimme luostariin. Onni oli mukana, ja alkoi satamaan kaatamalla vasta juuri kun menimme luostariin sisään. Nämä seudut ovat tunnettuja vaihtelevasta säästään ja runsaista sateista, joten kokemus ei olisi ollut sama ilman kunnon sadetta.

Saarella asuu nykyään parisenkymmentä ihmistä, joista 17 on kirkollista porukkaa. Kahvilan pitäjä kovin oli ihmeissään kuullessan meidän puhuvan ranskaa, sillä näköjään saarella käy enemmänkin ulkomaalaisia kuin ranskalaisia turisteja.

Luostarin sisäpiha kukkulan huipulla.

Vuorovesi nousi ja piiritti saaren.

Kuuden aikoihin illalla lähdimme nuorisohostellille Saint-Maloon. Vesi piiritti koko saaren ja bussien parkkikset olivat hävinneet veden alle. Saarella kuulutettiin viidellä eri kielellä kahteen kertaan, että varokaa vain, vesi nousee, suositellaan siirtämään autoja parkkiksella.

Seuraavana päivänä saimme tutustua aamulla ja illalla Saint-Malon vanhaan keskustaan, jota ympäröi korkeat muurit. Hostelli oli aivan rannan tuntumassa, jota pitkin saattoi kävellä puolisen tuntia keskustaan. Meressä ei näkynyt surffareita, mutta sen sijaan purjelautailu ja char à voile olivat kovassa suosiossa.

Sara ja Jana pelleilee Saint-Malon rannalla.

Näkymä kohti St-Malon vanhaa keskustaa.

Rannalta löytyi kasa kauniita sinisiä ja valkoisia simpukoita. Itse kaupunki oli todella viehättävä korkeine rakennuksiniin, muurien ja meren ympäröimänä.

Lasku- ja nousuvesi. Siellä ne veneet oli ja pysyi.

Rannalla. ©Jana

Rannalle oli rakennettu betoninen allas, jossa merivesi lämpeni laskuveden aikaan, jotta ranskalaiset tarkenevat paremmin uimaan.

Yksi satamista muurien vierellä.

Iltapäivällä päästiin kokeilemaan Bretagnen urheilulajia eli char à voilea. Periaatteet oli samat kuin jollalla purjehtiessa; kärryn vauhti ja ohjattavuus riippui purjeen käsittelystä. Vedettiin pienen ohjeistuksen jälkeen edestakas rantaa keltaiset kypärät päässä. Tuolla kärryllä on mahdollista saavuttaa yli 200km/h vauhdit parhaimmillaan.

Char à voile -ryhmäkuva.

Innostusta löytyi tähän urheilulajiin jo heti alusta lähtien. Saimme Janan kanssa jakaa ainoan keltaisen kärryn. ©Jana

Mahtavat fiilikset, kuin jollalla kiitäisi rannalla. ©Jana

Aallonmurtajapaalut.

Illalla palasimme takaisin kaupungin muureille Janan kanssa. ©Jana

Illalliseksi Bretagnelaisia kreppejä. ©Jana

Viimeisenä päivänä lähdimme Bretagnessa sijaitsevaan Brocélianden metsään vaeltamaan 7km lenkin. Opas oli jälleen mahtava ja kertoi kaikkia myyttejä, jotka liittyivät näihin paikkoihin. Metsä on vahvasti sidoksissa Kuningas Arthurin taruihin. Uskon, että paikka olisi tuntunut myyttisemmältä, jos puissa olisi ollut enemmän lehtiä ja olisi saanut vaeltaa pienemmässä porukassa. Mutta kyllä tuommoinen pyrähdys ulkoilmassa tekee aina hyvää.

L'arbre d'or (kultapuu)sijaitsee aivan Le Val Sans Retour'in (laakso josta ei ole paluuta) alussa.

Miroir au Fées (keijujen peili) lammikko.

Metsässä tuoksui Suomen männikkömetsälle, mutta kukkulat ja kivilajit olivat hieman erilaisia.

Le Siège de Merlin (Merlin-velhon istuin). Ihan rentoo siinä oli nautiskella auringosta ja maisemista.