Venetsia

Alppien yli kanaalin varteen aivan toiseen maailmaan.

Blogini kirjoitukset tulevat tällä erää n. kuukauden jälkijunassa. Kuvissa on Venetsiassakin vielä talvitakki niskassa, vaikka nyt Ranskassa on jo aivan kesäistä eikä päivällä päälle 20 asteessa tule mieleenkään vetäistä takkia ylle. 

Maaliskuun lomaviikko osui aivan alkupäähän, jolloin lähdin Annea moikkaamaan Venetsiaan, tällä kertaa juna-minibussi-bussi-lentokone-bussi-kulkupelillä. Tämä härdelli oli kuitenkin halvin ja nopein tapa. Bussi/kone-osuudella sain toimia tulkkina ja rauhoitella parikymppistä estetiikasta valmistunutta tyttöä, joka osasi vain ranskaa ja pelkäsi lentää.

Venetsia-potretti.

Maisemat vaihtuivat Saksan kylmästä tuulesta Alppivuorien kautta auringonlaskuun kanaalin varteen. Sanokoon muut mitä tahansa, Venetsia oli juuri oikea valinta maaliskuun lomalle, olin aivan onnessani nähdessäni ja haistaessani meren sekä päästessäni syömään italialaisia herkkuja. Ja Venetsia on todella kaunis kaupunki, varsinkin auringon alla sivukujilla, jonne turistit eivät ole eksyneet. Oli hieman surrealistista olla siellä ja vielä saada suomalaisen vastaanotto. Viiden päivän reissu oli kaiken kaikkiaan paras tähän mennessä. Kiitokset vielä loistavalle isännälle vieraanvaraisuudesta!

Näkymä Annen luota. Vesi on Venetsiassa ihmeellisen turkoosia, vaikka sen sanotaan olevan saastaisen likaista.

Karnevaalien hengessä vaporetolla pääsaaren puolelle.

Ensimmäiset puolitoista päivää elettiin vielä karnevaalien hengessä. Tosin lähinnä San Marcon aukion tuntumassa näkyi upeita asukokonaisuuksia kun muualla opiskelijat pukeutuivat vähän mihin tahansa ja meno muistutti ties mitä karnevaaleja tai niin kuin Anne totesi, vappua. Upeiden hahmojen suhteen olisin pitäny osata olla röyhkeä ja tunkea kuvauttamaan itseään heidän vierellään epäröimättä, sillä sitä nuo hahmot rakastivat tuolla aukiolla. He olivat enemmänkin tulleet kuvattaviksi kuin katseltaviksi sinne. Suomalaisena en kuitenkaan kyennyt kaappaamaan ketään ennen kuin joku toinen oli jo hahmon toisessa käsivarressa kiinni.

Karnevaalien aikaan upeita asukokonaisuuksia saa ihailla pitkin Venetsiaa. San Marcon aukion tuntumaan kokoontuu paljon porukkaa kuvauttamaan itseään.

"Kerro, kerro kuvastin ken on maassa kaunehin..." Minkäköhänlaista on kävellä koko päivä pukeutuneena peiliksi? Aikamoista kaappimeininkiä. Pääseeköhän tuolla kulkemaan edes kapeita kujia pitkin, saatika sitten baarin ovesta sisään syömään...

Kapeita kujia ja pulupommeja.

Yliopiston sisäpiha ei ollut hassumpi.

Paikallinen herra koiransa kanssa nauttimassa auringosta.

Ensimmäisenä varsinaisena päivänä Anne oli vapaalla töistä, mutta hänen töidensä puolesta päästiin opastetulle kierroksella Palazzo Grassiin, joka oli arkkitehtonisesti kiinnostava, mutta kaiken huomion vei aulassa pyörivä tanssilattiainstallaatio. Fiilis oli vähän kuin Guggenheimin Art After Dark-illassa, kun musiikki kantautui kaikkiin saleihin, joissa oli muita taideteoksia.

Palazzo Grassi ja sen pohjakerroksessa oleva tanssilattia-taideteos.

Tylliunelmia.

Valmiina karnevaalien viimeiseen iltaan: Sara, Anne, Jaspal.

Palatsien ikkunoilla paloi kynttilät, kun gondolit lipuivat ohi karnevaalien viimeisenä yönä.

Keskiviikkona Annen yhä ollessa vapaalla teimme retken saarille: Murano, Burano, Torcello. Burano oli aivan mahtava paikka! Vaikka mielestäni Venetsia oli jo ihanan värikäs niin se ei ollut mitään verrattuna Buranoon. Siellä jokainen talo oli toinen toistaan kirkkaammalla värillä maalattu. Selitykseksi annettiin, että kalastajat tunnistivat jo kauempaa oman talonsa. Oviaukkoihin oli jo nyt ilmestynyt raidalliset kankaat kuin suoraan aurinkorannalta. Pinkille talolle oli pinkki-valkoinen oviliina jne. Buranossa oli myös koirien sijaan paljon kissoja, jotka nauttivat kalanraadoista ja maisemista veneen kannelta.

Torcelloon matka jatkui vielä vaporetolla. Tuolla saarella ei ole enää kuin n.18 asukasta ja muutama talo olikin myytävänä joten tilaa olisi, mutta naapureiden kanssa on jotenkin tultava toimeen. Yritimme suunnistaa vielä hautausmaasaarelle Venetsian edustalla, mutta tuli hypättyä väärään vaporettoon kiireessä, joten saaren sijaan saimme katsella auringonlaskua veneestä.

Murano

Värikäs Burano

Lepopuu

Tämä kissa otti liian lungisti. Katse kohti merta.

Torcello

Auringonlasku, jota kohti juostiin ja hypättiin väärään vaporettoon. Hups.

Silmät heijastivat varmaankin Venetsian veden väriä, kun näyttivät niin sinisiltä.

Pari päivää seikkailin itsekseni Venetsiassa. Toisena ihailin maisemia hieman korkeammalta ja löysin purjeveneet. Toisena päivänä Venetsian vesiliikenne meni lakkoon, joten harhailin lähinnä pitkin kujia Lonely Planetin kiinnostavien kävelyreittiehdotusten perässä. Lakkomies totesi pöyristyneille turisteille, että se on tosi homma, että Canal Grandea pitkin ei ole yhtään botskia sinä päivänä ja heidän olisi käveltävä Rialtolle asti. Ei, ei täällä ole takseja eikä bussejakaan. Ihan jalan vain.

San Marcon aukio San Marcon basilikan parvekkeelta.

Näkymä kohti Giudeccaa San Giorgio Maggioren kellotornista.

Venetsian purjeveneet olivat yhä talvipressun alla, vaikkakin vesillä.

Peggy Guggenheim museo, jossa sain loistavan opastuksen ja hengasin yhden iltapäivän Annen ansiosta.

Ja oi kyllä, muutkin kuin ranskalaiset osaavat olla lakossa. Tällä kertaa 24 tuntia Venetsian vesiliikenne.

Ehkä sen vuoksi kaduilta ei löytynyt puoli yhdeksän aikoihin aamulla kuin suuri musta koira vartioimassa kirkkoa.

Renessanssirappuset

Jonkinmoisen etsinnän jälkeen löysin päivän arkkitehtuurikohteen eli Fondazione Querini Stampalian, jonne Scarpa oli toteuttanut puutarhan ja ensimmäisen kerroksen peruskorjauksen. Mahtavinta tässä paikassa oli sen toisen kerroksen kirjasto, joka oli täynnä opiskelijoita, jotka kävivät kahvitauolla alakerrassa olevassa kahvilassa, jossa mm. loistava capuccino kustansi 1,30e. Kahvilasta sai myös erinomaisia lounasleipiä, ja palvelu oli ystävällistä toisin kuin museokaupassa.

Fondazione Querini Stampalia: Carlo Scarpan puutarha.

Aperol! Parhautta lauantai iltapäivänä.

Viimeisenä päivänä kiersimme taas Annen kanssa pitkin poikin kujia, matkustimme traghettojen kyydissä, pysähdyimme sopivin väliajoin nauttimaan lasin viiniä, aperolia, pientä suolaista tai parasta jäätelöä. Juutalaiskortteli oli uusi aluevalloitus minulle. Tosin juutalaisia ei näkynyt kuin syömässä ja kaikki oli kiinni heidän juhlapäivänään. Saimme kävellä kaksistaan katuja, jolloin unohtui täysin Venetsian turistinen puoli. Tuntui täysin surrealistiselta jättää tämä kanaalien ja tiramisun kaupunki ja palata sateiseen patonkien maahan.

Juutalaiskorttelissa oli hiljaista paitsi ravintoloissa.

Mikäli tässä kirjakaupassa sattuu tulipalo, nopein hätäpoistumiskäynti oli pulahdus kanaaliin.