Linnoja

Château de Malbrouck

Eräänä huhtikuun lauantaina lähdettiin kohti pohjoista, Luxembourgin, Saksan ja Ranskan yhteisen rajan kulmille. Ranskan puolelta, n.1,5t matkan päästä, löytyy Malbrouckin linna, joka on pitkälti rekonstruoitu, kun siitä on ollut ollut jäljellä vain yksi torni ja muiden kolmen tornin rauniot. Tänne linnaan oli avattu Ranskan tunnetuimman valokuvaajan näyttely, joka oli tosiaan sijoiteltu pitkin linnaa, joten linnaankin ehti tutustumaan samalla.

Jana ja Sara tornin huipulla, jossa tuuli.

Doisneaun tunnetuin teos on Le baîser de l'hôtel de ville eli "Suudelma Pariisin kaupungintalon edessä", mutta näyttelystä löytyi muitakin tuttuja mustavalkoisia otoksia. Näyttely oli hyvin mielenkiintoinen ja yllättävän laaja. Teoksia yhdisti huumori, mutta seassa oli myös Lorrainen kaivostyöntekijöistä vakavampia kuvia. Yllätykseksi myös koitui viimeinen sali, jossa oli Doisneaun kuvia 1960-luvulta Palm Springistä. Kuvissa oli vahvat värit, mutta humoristinen ote oli yhä tunnistettavissa. Kaikenkaikkiaan näyttely oli loistava eikä linna ollut hullumpi tila sen pystyttämiselle.

Robert Doisneau, mustavalkokuvasarja.

Doisneaun kuvasarja Palm Springistä. 

Doisneaun ensimmäisten kuvien joukossa oli paljon kuvia lapsista, sillä he olivat aina vilpittömiä ja helpompia kuvata. Niinpä oli osuvaa, että kahvilaan oli kokoontunut kaksi lapsiryhmää juhlimaan synttäreitä. Tyttö puettiin prinsessan asuun ja hänen ainoa poikavieras joutui suutelemaan hänen kättään. Ensiksi poika kieltäytyi, mutta lopulta hän uskaltautui moiskauttamaan oikean pusun tytön kädelle kuin herrasmies konsanaan. Näin näitä ranskalaisia pikkupoikia koulutetaan täällä. Toisessa pöydässä synttärisankari sai ritarin asun ylleen ja miekan lopulta käteen, mutta yksikään kolmesta vaaleanpunaisiin vaatteisiin pukeutuneista tyttövieraista ei saanut erityistä roolia pöydässä niin kuin toisessa pöydässä oli käynyt ainoalle pojalle.

Kierroksen päätteeksi lounas viinin kera.

Onnekkaat synttärisankarit päätyivät ritareiksi ja prinsessoiksi tässä linnassa.

Toisena linnana oli melko läheltä löytyvä Sierck-lès-Bainsin linna, joka muistuttaa enemmän linnoitusta kuin linnaa. Olimme sen verran myöhään porteilla, että kaikki muut olivat jo poistumassa sieltä kun pääsimme livahtamaan nopeasti sisään. Linnoitus on enemmän ulkotilaa ja hyvää piknikmaastoa kuin sisätiloja. Maisema avautui joelle ja sen varressa olevalta tivolilta kantautui musiikki muureille.

Château Sierck-lès-Bains.

Linnalta näkyi ohi virtaava joki sekä alla oleva kylä.

Janalla ja Annilla oli hauskaa huipulla. -- Jana ja Sara: neliapiloiden  metsästys. (kuva: Anni)

Linnan päällä avautui viehättävä puistotasanne, jossa ei ollut enää ketään muuta kuin me.

Puoliyksityisen ja julkisen alueen raja näkyi kivetyksessä. Puoliyksityisellä "pihalla" oli muovisia sorsia kukkaruukuissa, eikä talon omistaja näköjään pelännyt niiden katoavan sieltä vaikkei heillä ollut aitaa erottamassa heidän "pihaansa" julkisesta kadusta.

Matkanjärjestäjänä piti olla lista valmiina, että kaikki olivat varmasti matkassa eikä kukaan unohtunut linnoihin. Tehtäviin kuului myös toistaa nähtävyydet oikealla ja vasemmalla sekä pitää aikataulusta kiinni. Ainoa itse tunnistettava nähtävyys oli Metzin IKEA. Muuten piti luottaa kuskin sanaan.

Paluumatkalla pysähdyttiin extemporé Metzissä yksillä sekä tehtiin pieni kierros keskustassa. Matkanvarrella nähtiin yksi ydinvoimaloista, joka näytti melko pelottavalta vähän kauempaakin.

Yksi Ranskan ydinvoimaloista hallitsevana maisemaelementtinä.

"Joo, mä photoshoppaan meille sit ISOT oluet käsiin, ku tässä palvelussa kestää."

Nykytaitemuseon piha oli pelkkää rengasnauhaa.

Metz

Ronchamp, Basel, Colmar

"kiva Ronchamp: kivan näkönen, kiva mekko, kivat helmat, kiva räystäs, kiva Sara!" Kiitokset kivoille kommenteille.

Blogspot on jostain syystä poistanut kaikki tekstini...en tiedä kuka ehti lukemaan sepustukseni ennen niiden häviämistä. Pitää yrittää kirjoittaa uudelleen kun on taas aikaa. Jäljellä on siis vain kuvat.

Kappeli puolenpäivän aikoihin, vain kirkkaalla auringonvalolla valaistuna.

muhkeat muodot

Hotellimme ja ostoskeskus Stücki (2010): Diener & Diener Architekten. Ostoskeskuksen julkkarissa oli laitettu ikäänkuin sivukäytävälle kasveja kasvamaan ja siten saatiin tehtyä viherseinä, jonka takana on mahdollisuus kuitenkin ikkunoille.

Tinguely-Brunnen: Carnaval-suihkukaivoteos (1977). Teatterin edustalla sijaitseva Tinguelyn teoksen veistokset liikkuivat ja suihkuttivat vettä altaaseen. Lämpimänä päivänä ihmiset viihtyivät altaan reunoilla. Veistosten väliin syntyi sateenkaari.

Lastensairaala (2010), Stump & Schibli Architekten. Julkisivu vaihtoi väriä rakennusta lähestyttäessä. Kauempaa se oli viherkeltainen, kun taas toisesta kulmasta se oli punaoranssi.

Lääninsairaalan laajennus (2003), S.Gmür ja L.Vacchini.

Herzog & De Meuronin toimisto Rhein-joen varrella. Ihme ja kyllä ketään ei näkynyt mallien kimpussa eikä tietokoneella lauantaina. Voiko olla niin ettei H&M:n toimistossa ollut ketään töissä viikonloppuna?

Lautta oli leppoisa vaihtoehto ylittää joki.

Herra Corbusier 10 frangin setelissä.

VitraHaus (2010) H&deM. "Please don't feed the elephants, thank you!"

Zaha Hadid. Entinen paloasema, jossa yksikään seinä ei ollut suora ja pahaolo oli taattu vierailun jälkeen.

Vitra Museum (1989), Frank Gehry.

Kosketus Tadao Andon betoniin.

Tervetuliaisdrinkit nautittiin juuri ennen kotiinpaluuta.

Colmar, "pieni Venetsia": pimeys ehti laskeutua ennen kuin ehdimme kiertämään kuin puolet hienosta perinteisestä keskustasta. Pieni Venetsia oli kylläkin vain pieniltä määrin kuin Venetsia...mutta kenties lähempänä aitoa Venetsiaa kuin Oulu, tuo "pohjoinen Venetsia". Näimme myös haikaroita, joiden pesiä oli julkisten rakennusten kattojen harjoilla kuten mm. suuren kirkon.

Les Vosges, osa 2

Tendonin suuri vesiputous.

Huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna käytiin kauniina lauantaina tekemässä kierros Vosgesin vuoristossa ja järvillä. En tiennytkään, että täältä löytyy vesiputouksia ja muitakin järviä kuin Gérardmer ja vain tunnin ajomatkan päässä. Gérardmerissä on huhtikuun puolessa välissä kevään juhla, jossa pieniä keltanarsisseja on joka paikassa. Näitä kukkia oli jo huhtikuun alussa joka paikassa, kuten jokaisessa liikenneympyrässä sekä tienvarsissa, jossa niitä myytiin kimpuittain. Luulen, että vaellusreitit ovat melko hienoja maiseman vaihtuessa vuoristosta veden ääreen.

Piknik hedelmäsalaatin kera Longemerin järvellä.

Ensimmäinen pidempi pysähdys oli Longemer, jossa aamupäivällä ei ollut vielä liikaa porukkaa mutta jota kerääntyi iltapäivän mittaan huomattavasti. Ilman lämmetessä kesäisiin lämpötiloihin, teki mieli mennä kahlaamaan veteen, joka kuitenkin oli vielä niin raikasta, että parin minuutin jälkeen varpaat olivat punaiset. Kahlauksen jälkeen makasin keltanarsissimeren ympäröimänä pellolla, jossa kukat eivät näyttäneet vähentyvän mihinkään vaikka keräilijöitä riitti koko päiväksi.

Longemer järven vesi oli hyvin raikasta ja kirkasta.

Pikkuisia keltanarsisseja (jonquille) oli joka paikassa. Tienvarsissa niitä myytiin jopa  parin metrin välein hintaan 1e/kimppu.

Kesän tunnelmaa

Iltapäiväksi suuntasimme vuoren huipulle. Lämpötila pysytteli yhä korkeella, vaikka Le Hohneckin huippu sijaitsi 1363m korkeudessa. Jotkut olivat tulleet sinne päivän vaellukselle, mutta me kävelimme vain hieman harhaillen molempiin suuntiin. Huipulla piti olla majatalo ja käteen oli tarkoitus saada raikas juoma, mutta ilmeisesti turistikausi ei ollut vielä alkanut, joten se oli kiinni. Niinpä päivä piti päättää raikkaaseen juomaan Gérardmerin järven rannalle sekä auringonlaskuun.

Hoplaa. Ilma oli lämmin, mutta luntakin vielä löytyi.

Otin mallia paikallisista. Täällä kuului ottaa lungisti. Kuitenkin auringon säteily oli niin vahvaa, että toinen olkapää oli punainen seuraavana päivänä.

Roomalaiseni Hohneckin huipulla.

Lumet olivat lähes sulaneet ja laskettelukausi oli kyllä täysin loppunut näillä seuduilla.

Paavo Pesusieni, täytteenään keltanarsissit, oli päätynyt ilahduttamaan autoilijoita liikenneympyrän keskelle.

Gérardmerissä ei tällä kertaa satanut lainkaan, vaan saimme ihailla sen sijaan auringonlaskua.

Tivoli

Tivoli nousi vähä vähältä jo maaliskuun lopulla.

Tivoli saapui kaupunkiin huhtikuuksi ja asettui Carnon aukiolle. Tällä kertaa Annin ikkunan edessä ei pitänyt mekkalaa norsu vaan teinit, jotka kirkuivat laitteessa, joka keinutti heitä puunlatvojen korkeudelle. Tivoli ei käsittänyt pelkästään toistaan hurjempia vempaimia, vaan suurin osa oli myyntikojuja ja pelejä. Settiin kuului myös useampi "talo", Linnanmäen vekkulan tapaan esim. peilitalo, jossa ihmiset seikkalivat peililabyrintissä tietämättä miten edetä.

Itse tuli käytyä muutaman kerran alueella, ihan mukavaa vaihtelua muuten hiljaisiin sunnuntai päiviin. Ensimmäisellä kerran kokeilin kummitusjunaa, jossa kaikki kirkuivat, sillä toisessa kerroksessa takaa hiipi Screamin tapaan pukeutunut mies hipelöimään jalkaa ja pöräyttelemään moottorisahalla.

Toisella kerralla tuli kokeiltua maailmanpyörää, josta kantautui kyllä komiat maisemat kaupungin ylle. Ainoa huolenaihe oli "Airmaxx", joka oli sijoitettu maailmanpyörän viereen ja heivasi 110km/h vauhdilla ihmisiä ympäri 50m akselinsa. Pelkona oli, että jonkun kenkä lähtisi irti ja lentäisi samaa vauhtia maailmanpyörän kopissa istuvan henkilön päähän. Onnekseni näin ei käynyt kohdallani, vaan näin ainoastaan jonkun tupakoiden lentävän toiseen suuntaan taskuista.

Kauniina säänä ihmisiä riitti. Tivoli tuntui olevan vihreyden keskellä.

Yleensä aukiota hallitseva patsas oli hukkua tivolihärdelliin.

Musiikki pauhasi laitteiden tahdissa ilta kymmeneen, jonka jälkeen ihmisiä pyöritettiin vielä vähintään tunnin verran, jolloin kaupungissa kantautui vain kiljunta.

Maailmanpyörän kyydissä.

Airmaxx. Voi että nuo ihmisparat kiljuivat keuhkonsa pihalle. Ympäriämpäri-ylösalaisin-viuh.