Antwerpen, Den Haag, Hilversum

International ArtCampus deSingel, Stéphane Beel, 2001/2010

Janan kanssa mietittiin, et mitä tuli tehtyä, ollaanko ihan pöhköjä, kun tungettiin mukaan herra BEAUDOUINin exculle. Kuultiin, et kohteena kolmelle päivälle oli Belgia ja Hollanti suoraan projektimme ekskursion perään. Toiveissamme kuviteltiin pääsevämme Ütrechtiin ja Rotterdamiin, mutta toisin kävi. Perjantaina aamuseitsemältä jälleen nousimme bussiin, jonka kohteina olikin Antwerpen, Den Haag ja Hilversum. No, excu kuin excu, koskaan sellanen ei mee hukkaan hyvässä seurassa. Ranskalaiset taas olivat enimmäkseen omassa seurassa, mutta kuljin Janan ja Annin kanssa sekä tutustuin belgialaiseen jo valmistuneeseen arkkitehtiin.

Ensimmäisenä kohteena jo aamupäivällä oli Stéphane Beelin laajennus deSingeliin Antwerpenin laidalla. Uusi rakennus ei ollut täysin valmis vielä, mutta se ei haitannut. Enemmän nautin vanhimman osan sisäpihalla istuskelusta niin kuin selvästi myös muut oppilaat. Vanhin osa on Léon Stynenin käsialaa vuodelta 1968, jonka jälkeen konservatorioon on lisätty vuosien varrella useampi laajennus.  

Onnellinen patongin löytäjä. ©Jana

Yksi rakennusta esitelleistä oppaista lähti meidän mukaamme bussikierrokselle. Tällä arkkitehtuurisafarilla nähtiin lähinnä 50-60-luvun rakennuksia. Jo ekana päivänä kokeiltiin bussin rajoja, kun ajettiin betonibunkkerikylän ympäri, missä ei varmasti käy turistibusseja. Kun mentiin yhden rakennuksen ali, molemmille sivuille ja katon yläpuolelle jäi ehkä 20cm ilmaa.

Renaat Braem: Woonwijk Kiel eli 1949 suunniteltu asuinaluekompleksi Kiel. Jopa 12-kerroksiset kerrostalot oli nostettu pilareille Le Corbusierin tapaan. Tekniikka sijaitsee pilareiden yläpuolella, jotta ongelmatilanteessa se on helppohoitoinen. Maisemat olivat huikeat ylimmän kerroksen sivukäytävältä. Hissit veivät vain joka toiseen kerrokseen. Ympäröivät rakennukset olivat selvästi matalampia.

Renaat Braem: Middelheimpavillon (1963/1973).

Paviljongin vessat avautuivat myös puistoon.

Kohtasin jääkarhun tässä puistossa! ©Jana

Renaat Braemin koti ja toimisto. Tyypillisesti 40 hengen arkkitehtiseurue tunki puutarhaan ottamaan kuvia, kun ovikelloon ei vastattu...

Päivän kierroksen päätyttyä ja hostellin löydettyämme, lähdettiin katsastamaan Antwerpenin keskusta tyttöjen kanssa. Hostellimme sijaitsi juutalaisalueella, minkä vuoksi siellä näkyi vain mustiin pukuihin ja erikoisiin hattuihin pukeutuneita miehiä. Käveltiin aivan keskustaan saakka, jossa syötiin tietenkin belgialaisia ranskalaisia, mmmmmm. Paikallisten pubien belgialaiset oluet maistuivat illan päätteeksi. Ajan ollessa kortilla, Antwerpeniin jäi vielä kaikenlaista nähtävää ensi kerralle. Hämmentävintä oli, että kaupungin joen yli ei oltu rakennettu yhtäkään siltaa, vaan joen toiselle puolelle pääsi kahdesta kohtaa 32m pitkän tunnelin kautta.

Antwerpenin rautatieasema, jonka huikea sisusta muistutti enemmän basilikaa kuin aseman aulaa.

Antwerpenin ja kenties koko Belgian paras ranskalaispaikka, jossa ranskalaiset syötiin paperitötteröistä itselisätyn soosin kera.

Yksi illan kohokohdista: jazzbaari, jossa soi jazz joka ilta kymmenestä eteenpäin.

Toisena päivänä saimme jännittää aamulla, pääsisimmekö lähtemään Hollantiin sillä yöllä poliisi oli uhannut tulla hakemaan väärin pysäköidyn bussimme varikolle, josta sitä ei olisi saanut ennen iltapäivää ja 1000 euroa. Myöskään bussikuskimme ei vastannut puhelimeensa eikä ollut huoneessaan puolenyön paikkeilla, kun lähtö oli merkitty jo kahdeksaksi aamulla. Onneksemme belgialainen vahvistuksemme sai sovittua poliisien kanssa asiat jotenkin niin, että saimme jatkettua matkaa aamulla suunnitelmien mukaisesti kohti Den Haagia. Huh.

Aldo Van Eyck: Katolilainen kirkko pastori Van Arsille (1963/1969). Betoninen kirkko oli hyvin erikoinen, luonnonvalo oli upea tullessaan ainoastaan suurista kattolyhdyistä, mutta en ymmärtänyt lainkaan miksi joku oli lisännyt sinne Ikean opiskelijalamppuja muistuttavia palloja.

Hendrik Petrus Berlage: Gemeentemuseum Den Haag (1935). Janan kanssa innostuimme varsinkin kellarikerroksessa olleesta interaktiivisesta näyttelystä.

Ilman ollessa hieman pilvinen, kävely arkkitehtuuritykityskatua pitkin ei ollut paras kokemus, mutta samalla kadulla törmäsin näihin iltapäiväkävelyllä olleisiin lintuihin.

Proffat selvästi olivat laatineet ohjelman sen mukaan, mitä he eivät olleet nähneet vielä noissa maissa. Tämä Alvaro Sizan asuinrakennus turkkilaiskorttelissa oli hämmentävä kohde. Mutta kirsikkapuut olivat kauniita.

Ennen iltaa kuskiraukkamme joutui taas vaikeuksiin, kun bussi oli liian suuri kääntymään risteyksessä ja peruutti niin takana ollut bemari väitti bussin peruuttaneen päällensä. Siinä sitten oltiin poliisien saapumiseen asti keskellä risteystä. Taas belgialaisen tytön hollanti oli avuksi ja selvisi, että tuo bemari oli kolaroinut edellisenä päivänä ja halusi vain saada rahat ranskalaiselta bussikuskilta. Kaikki keinot ovat sallittuja turkkilaisessa korttelissa näköjään.

Illalla kävimme katsastamassa Den Haagin keskustan ja modernimpaa arkkitehtuuria iltavalaistuksessa. Liikuimme suuressa porukassa proffien kanssa, jotka rentoutuivat myös illan myötä.

Richard Meier: kirjasto 1995. OMA: Nederlands Danstheater 1987.

OMA: maanalainen ratikkapysäkki 2004. Lakattu parketti näytti yhä uudelta.

Herra Beaudouin ja oppilaat olutlasien korkuisilla hampurilaisilla.

Kolmas päivä sarasti aurinkoisena: kohti Hilversumia!

Viimeisenä päivänä menimme Hilversumiin, jossa katsastimme Willem Marinus Dudokin arkkitehtuuria. Ensimmäiseksi saimme loistavan opastetun kierroksen Zonnestraalin parantolassa (1925). Tämä parantola oli aikoinaan inspiroinut myös Alvar Aaltoa toteuttamaan Paimion parantolan. Oppaamme oli kasvanut tässä ympäristössä, sillä hänen isänsä oli ollut aikoinaan parantolan potilas. 

Toinen opastettu kierros oli järjestetty Hilversumin kaupungintalossa. Päästiin kiipeämään myös sen katolle, josta näkyi lähipiirissä olevat kaupungit kuten mm. Ütrecht ja Amsterdam. Päivä päätyi Hilversumin keskustaan, joka oli täynnä ihmisiä nauttimassa lämpimästä aurinkoisesta sunnuntaista. Paluumatkalla kuski kieltäytyi pysähtymästä enää minkään kohteen äärellä, koska hän oli saanut kolmen päivän aikana tarpeekseen arkkitehturista. Jaettu ohjelma oli kutistunut, mutta kuskiparan tuuria ei kukaan enää uskaltanut koetella.

"Spok". Jana, Sara, Yannick.

Portailla poosaamista. Alexis, Sara.

Eteläinen hautausmaa (1964).

Kaupungintalo (1931).

Kaupungintalo on kokonaistaideteos eli Dudok suunnitteli myös koko sisustan huonekaluja ja seinäkelloja myöten eikä hyväksynyt mitään ylimääräisiä räpellyksiä eikä lahjoituksia kuin rahan muodossa.

Herra Dudokin huone, joka oli suurempi kuin kaupunginmestarin ja josta oli myös paremmat näköalat.

Kirjakirppis.

Paikallisia herkkuja, kuin pieniä munkkeja tomusokerin kera.

Päivä päättyi hymyyn. ©Jana

Cergy-Pontoise & atelier à Vexin (vol.2)

Cergy-Pontoise: evästauko ja tutustuminen uuteen turisti-infoon, joka oli valmistunut kuukausi sitten ja saanut jo jonkun arkkitehtuurimaininnan.

Toinen kierros projektin kuntiin sijoittui heti Bretagnen matkan perään. Aamuseitsemältä lähdettiin jälleen minibussilla kohti Pariisia, tällä kertaa kuitenkin ryhmästämme puuttui kaksi opiskelijaa, joten meitä ei ollut kuin 10+opettaja. Kaikki olivat niin väsyneitä, että ennen Pariisin läpiajoa bussissa oli kovin hiljaista. Pariisi näytti vielä ihanammalta kuin viimeksi sillä ruoho oli jo vihreää ja kukkaistutuksia näkyi mm. Avenue des Champs-Élysées'llä. 

L'Axe majeur (Dani Karavan). Turisti-infon miekkonen kertoi meille uuskaupunkien synnystä Pariisin ympärille sekä lahjoitti kaupungin monumentin pienoismallin.

Kivenheiton päässä Pariisista sijaitsee Cergy-Pontoise, joka koostuu useammasta pienestä kaupungista. Saimme opastetun kiertoajelun ja luennon kaupungin muodostumisesta. Hienoin oli l'Axe Majeur, joka oli yhtäkkiä edessämme pienen kävelykierroksen jälkeen. 

Miekkosella sattui olemaan avain vinoon valkoiseen torniin, joten päästiin nauttimaan tällaisesta edusta. Valoa tuli pieneen torniin vain sen yhdellä sivulla sijaitsevasta kapeasta aukosta. Torni oli kallellaan ja myös portaat viettivät toiselle puolelle, joten varsinkin tornista laskeutuminen vaati keskittymistä. Tornin huipulta näkyi niin Vexinin pellot kuin toisella suunnalla Pariisi. Tähän kaupunkiin tullaan siirtämään Louvren tallessa olevat taideteokset siltä varalta, että jos Seine tulvii niin Louvren kellareissa olevat taideteokset eivät tuhoutuisi.

Akselin toisessa päädyssä oleva torni on 3 astetta vinossa ja on vain 3,6mx3,6m. Ei ihme, että tuntu kummalliselta kiivetä sinne. Tornia ympäröivät rakennukset ovat kaikki asuinrakennuksia mahtipontisesta ulkoasustaan huolimatta.

190 vinon kierreporrasaskeleen jälkeen saavutin huipun 36m korkeudessa, jossa tuuli. 

Puolessa välissä akselia, joka osoittaa suoraan Pariisiin. Horisontissa näkyi Pariisin pilvenpiirtäjät.

Yövyimme samassa majatalossa kuin viimeksi, mikä ei ollut mitenkään ihmeellistä mutta ainakin paikat ja vuode oli tuttu. Toisena päivänä kiersimme Gaillonin pikkukylän ja keskustelimme asukkaiden kanssa, joista jotkut olivat kovin ystävällisiä ja toiset kyyläsivät epäilevästi meitä oveltaan ja huuteli, ettei kuvia saa ottaa. 

Illalla tapasimme kunnanedustajat, joille esittelimme tuotoksiamme pyöreän pyödän tapaan. Ilta oli interaktiivinen ja Usin kunnanjohtaja tuntui olevan melko tyytyväinen ja avoin muutoksille. Katsotaan sitten kesäkuussa, mikä on heidän mielipiteensä kun esittelemme lopulliset ehdotukset ja näkemykset kylistä 30 vuoden tähtäimellä.

Gaillon-sur-Montcient; pohdiskelu-, analysointi- ja piirustustauko.

Valkovuokot olivat vaihtuneet voikukkiin.

Toisessa pikkukylässä sai nauttia terassikaffet.

Lounaan jälkeen palasimme vielä tarkkailemaan Gaillonin kylää, jossa hepat kirmasivat keskustan vieressä olevalla pellolla.

Illalla esittelimme analyysimme Usin kunnanjohtajalle ja kunnanvaltuutetuille.  Pöydän ympärillä myös opettajamme herra Verdier sekä Pekka Poudan kaksoisolento, herra Bradel.

Kolmantena päivänä vietimme aamupäivän Usissa ja söimme kaikki jämät piknikkinä. Verdier oli käynyt Pariisissa ollessamme Gaillonissa, ja siellä hän oli nähnyt niin hyvän näyttelyn liittyen aiheeseemme, että hän päätti viedä meidätkin Eiffelin viereen, Cité de l'architecture & du patrimoine -museoon. Erikoisnäyttelynä siellä oli La Ville Fertile-näyttely, joka olikin todella mielenkiintoinen ja kertoi kaupunkeihin lähiaikoina suunnitelluista vihreistä alueista. Kahvi auringossa, Eiffeli taustalla, tuntui hieman epärealistiselta, täysin lomalta.

Us.

Reissulla tuli piirrettyä, kun kuvat oli jo otettu. Usin vanhempaa rakennuskantaa.

Usin kaunis hautausmaa, joka oli siirretty kylän ulkopuolle. Kirsikkapuut kukkivat.

Ennen paluuta nautimme piknik-lounaan vanhan pesulan vieressä, joen varrella. Viiniäkin oli jäänyt edelliseltä illalta.

Hyppy Pariisissa! Veronica, Jana, Sara.

Voiko idyllisempää olla. Kahvittelua Eiffelin lähellä.

Näyttelyn jälkeen minibussilla takaisin Nancyyn tunnin ruuhkan läpi. Etupenkin tytöt Verdierin seurana.

Le Mont-Saint-Michel, Saint-Malo & Brocéliande

Le Mont-Saint-Michel: huipulla luostari ja kirkko, rannikon puolella kylää, meren puolella pusikkoa. Vuorovesi saattoi yllättää kenet tahansa, joka unohtui liian pitkäksi ajaksi vaeltelemaan hiekalla.

ESN:n odotetuin reissu oli maaliskuussa. Se oli yllättävän suosittu, ja vain onnen kantamalla päästiin mukaan sillä kahdessa tunnissa reissu oli loppuunvarattu. Matkaan lähdettiin yhdellä bussilla, johon maihtui 60 matkustajaa. Normandiaan ja Bretagneen ajaa Nancysta lähes 9 tuntia, kun otetaan mukaan pakolliset tauot välissä. Jotta kolmen päivän reissusta saataisiin kaikki irti, matkaan oli lähdettävä jo keskiyön paikkeilla torstaina.

Mont-Saint-Michel on tuttu jo vuosien takaa ranskan kirjoista. Luulen, että lähes jokaisen vuoden ranskan oppikirjassa oli yksi kappale, joka käsitteli kyseistä saarta. Tällä erää sinne johtaa maavalli, jonka molemmin puolin on parkkipaikat, jotta nousuveden aikaan kukaan ei ole motissa saarella. Tämä tulee hieman muuttumaan lähivuosina, kun sinne rakennetaan korotettu kävelyväylä ja autot jäävät mantereen puolelle siten. Projekti kustantaa 2 miljoonaa. Saaren huipulla on luostari, joka muutettiin vankilaksi yhdessä vaiheessa ja toimii nykyään vain turistien museokohteena.

Heti 9 tunnin yöbussimatkan jälkeen saappaat jaloista, lahkeet ylös ja eiku menoks. Se oli Let's go -mutakylpy varpaille.

Ennen saareen tutustumista meillä oli opastettu kävely saaren ympärillä. Saappaita kun ei ollut tullut mukaan niin paljain varpain oli matkaan lähdettävä. Hieman hirvistytti tuo maaliskuinen sää, mutta loppuen lopuksi mudassa oli todella miellyttävää kävellä ja talvitakissa tuli kuuma. Opas koetteli aina maata juoksuhiekan varalta. Paluumatkalla törmättiin näillä mailla laiduntaviin lampaisiin.

Oppaan tunnistaa kunnon kumisaappaista. Kyllä oli rohkeaa porukkaa ku avokintuin lähti tarpomaan 6-7km matkaa maaliskuussa.

Lampaitten lempimaata ja mutavarpaat.

Kävelykierroksen jälkeen tutustuimme luostariin. Onni oli mukana, ja alkoi satamaan kaatamalla vasta juuri kun menimme luostariin sisään. Nämä seudut ovat tunnettuja vaihtelevasta säästään ja runsaista sateista, joten kokemus ei olisi ollut sama ilman kunnon sadetta.

Saarella asuu nykyään parisenkymmentä ihmistä, joista 17 on kirkollista porukkaa. Kahvilan pitäjä kovin oli ihmeissään kuullessan meidän puhuvan ranskaa, sillä näköjään saarella käy enemmänkin ulkomaalaisia kuin ranskalaisia turisteja.

Luostarin sisäpiha kukkulan huipulla.

Vuorovesi nousi ja piiritti saaren.

Kuuden aikoihin illalla lähdimme nuorisohostellille Saint-Maloon. Vesi piiritti koko saaren ja bussien parkkikset olivat hävinneet veden alle. Saarella kuulutettiin viidellä eri kielellä kahteen kertaan, että varokaa vain, vesi nousee, suositellaan siirtämään autoja parkkiksella.

Seuraavana päivänä saimme tutustua aamulla ja illalla Saint-Malon vanhaan keskustaan, jota ympäröi korkeat muurit. Hostelli oli aivan rannan tuntumassa, jota pitkin saattoi kävellä puolisen tuntia keskustaan. Meressä ei näkynyt surffareita, mutta sen sijaan purjelautailu ja char à voile olivat kovassa suosiossa.

Sara ja Jana pelleilee Saint-Malon rannalla.

Näkymä kohti St-Malon vanhaa keskustaa.

Rannalta löytyi kasa kauniita sinisiä ja valkoisia simpukoita. Itse kaupunki oli todella viehättävä korkeine rakennuksiniin, muurien ja meren ympäröimänä.

Lasku- ja nousuvesi. Siellä ne veneet oli ja pysyi.

Rannalla. ©Jana

Rannalle oli rakennettu betoninen allas, jossa merivesi lämpeni laskuveden aikaan, jotta ranskalaiset tarkenevat paremmin uimaan.

Yksi satamista muurien vierellä.

Iltapäivällä päästiin kokeilemaan Bretagnen urheilulajia eli char à voilea. Periaatteet oli samat kuin jollalla purjehtiessa; kärryn vauhti ja ohjattavuus riippui purjeen käsittelystä. Vedettiin pienen ohjeistuksen jälkeen edestakas rantaa keltaiset kypärät päässä. Tuolla kärryllä on mahdollista saavuttaa yli 200km/h vauhdit parhaimmillaan.

Char à voile -ryhmäkuva.

Innostusta löytyi tähän urheilulajiin jo heti alusta lähtien. Saimme Janan kanssa jakaa ainoan keltaisen kärryn. ©Jana

Mahtavat fiilikset, kuin jollalla kiitäisi rannalla. ©Jana

Aallonmurtajapaalut.

Illalla palasimme takaisin kaupungin muureille Janan kanssa. ©Jana

Illalliseksi Bretagnelaisia kreppejä. ©Jana

Viimeisenä päivänä lähdimme Bretagnessa sijaitsevaan Brocélianden metsään vaeltamaan 7km lenkin. Opas oli jälleen mahtava ja kertoi kaikkia myyttejä, jotka liittyivät näihin paikkoihin. Metsä on vahvasti sidoksissa Kuningas Arthurin taruihin. Uskon, että paikka olisi tuntunut myyttisemmältä, jos puissa olisi ollut enemmän lehtiä ja olisi saanut vaeltaa pienemmässä porukassa. Mutta kyllä tuommoinen pyrähdys ulkoilmassa tekee aina hyvää.

L'arbre d'or (kultapuu)sijaitsee aivan Le Val Sans Retour'in (laakso josta ei ole paluuta) alussa.

Miroir au Fées (keijujen peili) lammikko.

Metsässä tuoksui Suomen männikkömetsälle, mutta kukkulat ja kivilajit olivat hieman erilaisia.

Le Siège de Merlin (Merlin-velhon istuin). Ihan rentoo siinä oli nautiskella auringosta ja maisemista.