Neiti on muuttanut, joten posti ei löydä enää perille tällä osoitteella
6 Rue Sébastien Leclerc
54000 Nancy
France

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Pääsiäinen Carlon ja Iriksen luona

Neudingen, hieman alle 800 asukkaan kyläpahanen etelä-Saksassa. Ystävieni talolta avautui maisema pellolle ja vuorille.
Pääsiäisloman ollessa kahden viikon pituinen, tuli sen aikana reissattua sitten hieman enemmän. Varsinaisina pääsiäispyhinä vierailin Iriksen ja Carlon luona etelä-Saksan pikkuruisessa kylässä. Matkaa kertyi n.3,5 tuntia autolla Freiburgin läpi ajaessa. Yllätyin kuinka lähellä olimme Sveitsiä ja miten hienoja maisemia niin pikkuisesta paikasta löytyikään. Emme siis jääneet rauhalliseen pikkukylään kolmeksi päiväksi vaan teimme kiertoajelun Bodensee-järvelle, Sveitsin puolelle Zürichiin sekä Titisee-järvelle.
Läheisellä apinavuorella pääsin taas jakamaan poppareita apinoille. Kelpasivat ne selvästi myös Carlolle ja Irikselle.
Ensimmäisenä aamuna lähdimme kauniissa auringonpaisteessa ensin syöttämään apinoille poppareita niin kuin Vosgesin vuoristossa. Apinoiden puistoalue oli kukkulamaisempi, mutta turisteja ja lapsiperheitä riitti ruuhkaksi asti kauniina lauantaina. Matka jatkui Bodensee-järven rannalle. Meersburgin kylä oli hyvin viehättävä. Sen linna ei ollut kauhean ihmeellinen Ranskan linnoihin tottuneelle, mutta maisemat kukkulan laelta olivat hienot järven suuntaan. Kaikkialla oli paljon kauniita kukkia.

Kävimme myös jossain Meersburgin lähistöllä vaaleanpunaisella barokkikirkolla, jonka koristeellisuus löi maullaan hieman oman makuni yli, mutta tavallisten ihmisten mielestä se oli kovin kaunis ja erikoinen. Pidin enemmän näkymästä viiniköynnöksille ja järvelle, vaikkei kirkko rumakaan ollut, hieman vain liian koristeellinen.
Paluu Bodensee-järven Saksan puolelle. Viimeksi olin vieraillut järven Itävallan puolella kolmisen vuotta sitten.
Meersburgin rantabulevardi
Sympaattinen katu Meersburgin linnalle
kesätytöt
Kauniilta kirkolta oli kauniit näkymät. Carlo tähysti kauas.
Päivää oli vielä jäljellä, joten suuntasimme Euroopan suurimmalle vesiputoukselle. Se sattui sijaitsemaan Sveitsin puolella, jossa onneksemme meitä ei pysäytetty, sillä enhän minä ollut muistanut passia ottaa mukaan kun olin menossa "vain" Saksan puolelle... Illalla saimme nauttia Carlon cocktaileista sekä viereisen kaupungin erinomaisista pitsoista. Vaikka olin saanut maailman parasta tiramisua astuessani taloon ensimmäisenä iltana, täytyy myöntää että napolilaisen kokin pizza ja tiramisu veivät kielen mennessään.
Matka jatkui Sveitsin puolelle, Neuhaus am Rheinfalliin, jossa hyppäsimme botskiin, joka vei meidät lähemmäs Euroopan suurinta vesiputousta.
Rheinfall. Putousta saattoi melkein koskettaa. Pauhe oli kova.
Vesiputouksella oli voluumia, leveyttä sekä kova kohina.
Mansikka-caipirinhat olivat todella kesäisiä.
Toisena päivänä suuntasimme toiveeni mukaan Zürichiin, vaikka passi puuttui yhä. K-06:n excuoppaaseen turvautuen tarkastimme Zürichin mielenkiintoisimmilta vaikuttavat kohteet. Teatterin ohi satuimme ajamaan aivan vahingossa, joten arkkarina piti pysäyttää auto ja juosta kuvaamaan tuo yllättävä kohde, vaikkei se ollutkaan pyhänä auki. Valitettavasti Freitagin myymälä oli myös kiinni sunnuntaina, sillä sen kattoterassille olisi ollut mielenkiintoista kiivetä.

Itse Zürich oli myös mukava kaupunki päivän vierailulle niin kauan kuin lompakossa oli vielä muutamia frangeja jäljellä. Kaupunki tuntui todella pitkältä, vähän kuin Pello, josta ei tiedä milloin on ytimessä koska kaupunki tuntuu vain jatkuvan ja jatkuvan. Tosin eri skaalassa. Siis ensin seuraten jokea ja sitten levittäytyen järven ympärille. No, Pellossa ehkä ohittaa ytimen tiedostamatta asiaa, suhaisten autolla lävitse, kun Zürichissä tuntuu koko ajan olevan keskustassa.
THEATER 11, EM2N, ZÜRICH
FREITAG FLAGSHIP STORE, SPILLMANN ECHSLE ARCHITEKTEN, ZÜRICH
Zürichin keskustaa, jossa törmäsin ensimmäisiin suomalaisiin turisteihin.
Keskusta avautui suuren suurelle järvelle.
Parin kilometrin kävelyn jälkeen löysimme Le Corbusierin suunnitteleman museon. Valitettavasti olimme siellä ainoana päivänä, jolloin museo ei ollut auki. Onneksemme se oli kuitenkin melko läpinäkyvä suurine lasipintoineen, joten ehkä näimme oleellisimman. Museo sijaitsee puiston laidalla, jossa kuten Carlo totesi, haisi marihuana jopa enemmän kuin Amsterdamissa. Onko tämä sitten toinen Dami ja polttelu yhtä vapaata, sitä en tiedä.
Heidi Weber museo, Le Corbusierin viimeisin suunnittelema rakennus.
Tulppaanipellolla, jossa sai itse kerätä kimpun pientä korvausta vastaan.
Herkulliset puutarhurin pihvit valmistuivat lämpimässä kesäillassa sardinialaiseen tapaan. 
Viimeisenä päivänä suuntasimme kahden auton voimin Titisee-järvelle, joka oli jo samaan suuntaan kuin Nancy. Maisema oli kaunis, mutta kylä sen rannalla oli täysin turisteja varten rakennettu. Hulluin asia oli suuri "käkikello", jonka puolenpäivän "showta" oli kerääntynyt odottamaan jo vartin etuajassa lauma aasialaisia turisteja. Sitten kun kello löi 1200, aasialaiset filmasivat 10 sekuntia pitkän pätkän, jossa kaksi ukkelia vaihtoivat paikkaa kellon yläreunassa.

Miellyttävämpi kokemus oli polkuvene, joka kylläkin kulki vain yhtä vauhtia vaikka kuinka yritimme polkea kovempaa. Syytimme venettä ja vastatuulta huonosta vauhdista ja otimme vain rennosti auringon alla. Ei hullumpi tapa rentoutua pääsiäisenä. Grazie mille Carlo! Vielen Dank Iris!
Titisee, pako turistirysäjärvelle.
Polje, polje!!! Rauhallista menoa järvellä maisemia ihaillen.

torstai 19. toukokuuta 2011

Linnoja

Château de Malbrouck
Eräänä huhtikuun lauantaina lähdettiin kohti pohjoista, Luxembourgin, Saksan ja Ranskan yhteisen rajan kulmille. Ranskan puolelta, n.1,5t matkan päästä, löytyy Malbrouckin linna, joka on pitkälti rekonstruoitu, kun siitä on ollut ollut jäljellä vain yksi torni ja muiden kolmen tornin rauniot. Tänne linnaan oli avattu Ranskan tunnetuimman valokuvaajan näyttely, joka oli tosiaan sijoiteltu pitkin linnaa, joten linnaankin ehti tutustumaan samalla.
Jana ja Sara tornin huipulla, jossa tuuli.
Doisneaun tunnetuin teos on Le baîser de l'hôtel de ville eli "Suudelma Pariisin kaupungintalon edessä", mutta näyttelystä löytyi muitakin tuttuja mustavalkoisia otoksia. Näyttely oli hyvin mielenkiintoinen ja yllättävän laaja. Teoksia yhdisti huumori, mutta seassa oli myös Lorrainen kaivostyöntekijöistä vakavampia kuvia. Yllätykseksi myös koitui viimeinen sali, jossa oli Doisneaun kuvia 1960-luvulta Palm Springistä. Kuvissa oli vahvat värit, mutta humoristinen ote oli yhä tunnistettavissa. Kaikenkaikkiaan näyttely oli loistava eikä linna ollut hullumpi tila sen pystyttämiselle.
Robert Doisneau, mustavalkokuvasarja.
Doisneaun kuvasarja Palm Springistä. 
Doisneaun ensimmäisten kuvien joukossa oli paljon kuvia lapsista, sillä he olivat aina vilpittömiä ja helpompia kuvata. Niinpä oli osuvaa, että kahvilaan oli kokoontunut kaksi lapsiryhmää juhlimaan synttäreitä. Tyttö puettiin prinsessan asuun ja hänen ainoa poikavieras joutui suutelemaan hänen kättään. Ensiksi poika kieltäytyi, mutta lopulta hän uskaltautui moiskauttamaan oikean pusun tytön kädelle kuin herrasmies konsanaan. Näin näitä ranskalaisia pikkupoikia koulutetaan täällä. Toisessa pöydässä synttärisankari sai ritarin asun ylleen ja miekan lopulta käteen, mutta yksikään kolmesta vaaleanpunaisiin vaatteisiin pukeutuneista tyttövieraista ei saanut erityistä roolia pöydässä niin kuin toisessa pöydässä oli käynyt ainoalle pojalle.
Kierroksen päätteeksi lounas viinin kera.
Onnekkaat synttärisankarit päätyivät ritareiksi ja prinsessoiksi tässä linnassa.
Toisena linnana oli melko läheltä löytyvä Sierck-lès-Bainsin linna, joka muistuttaa enemmän linnoitusta kuin linnaa. Olimme sen verran myöhään porteilla, että kaikki muut olivat jo poistumassa sieltä kun pääsimme livahtamaan nopeasti sisään. Linnoitus on enemmän ulkotilaa ja hyvää piknikmaastoa kuin sisätiloja. Maisema avautui joelle ja sen varressa olevalta tivolilta kantautui musiikki muureille.
Château Sierck-lès-Bains.
Linnalta näkyi ohi virtaava joki sekä alla oleva kylä.
Janalla ja Annilla oli hauskaa huipulla. -- Jana ja Sara: neliapiloiden  metsästys. (kuva: Anni)
Linnan päällä avautui viehättävä puistotasanne, jossa ei ollut enää ketään muuta kuin me.
Puoliyksityisen ja julkisen alueen raja näkyi kivetyksessä. Puoliyksityisellä "pihalla" oli muovisia sorsia kukkaruukuissa, eikä talon omistaja näköjään pelännyt niiden katoavan sieltä vaikkei heillä ollut aitaa erottamassa heidän "pihaansa" julkisesta kadusta.
Matkanjärjestäjänä piti olla lista valmiina, että kaikki olivat varmasti matkassa eikä kukaan unohtunut linnoihin. Tehtäviin kuului myös toistaa nähtävyydet oikealla ja vasemmalla sekä pitää aikataulusta kiinni. Ainoa itse tunnistettava nähtävyys oli Metzin IKEA. Muuten piti luottaa kuskin sanaan.
Paluumatkalla pysähdyttiin extemporé Metzissä yksillä sekä tehtiin pieni kierros keskustassa. Matkanvarrella nähtiin yksi ydinvoimaloista, joka näytti melko pelottavalta vähän kauempaakin.
Yksi Ranskan ydinvoimaloista hallitsevana maisemaelementtinä.
"Joo, mä photoshoppaan meille sit ISOT oluet käsiin, ku tässä palvelussa kestää."
Nykytaitemuseon piha oli pelkkää rengasnauhaa.
Metz

maanantai 16. toukokuuta 2011

Ronchamp, Basel, Colmar

"kiva Ronchamp: kivan näkönen, kiva mekko, kivat helmat, kiva räystäs, kiva Sara!" Kiitokset kivoille kommenteille.
Blogspot on jostain syystä poistanut kaikki tekstini...en tiedä kuka ehti lukemaan sepustukseni ennen niiden häviämistä. Pitää yrittää kirjoittaa uudelleen kun on taas aikaa. Jäljellä on siis vain kuvat.
Kappeli puolenpäivän aikoihin, vain kirkkaalla auringonvalolla valaistuna.
muhkeat muodot
Hotellimme ja ostoskeskus Stücki (2010): Diener & Diener Architekten. Ostoskeskuksen julkkarissa oli laitettu ikäänkuin sivukäytävälle kasveja kasvamaan ja siten saatiin tehtyä viherseinä, jonka takana on mahdollisuus kuitenkin ikkunoille.

Tinguely-Brunnen: Carnaval-suihkukaivoteos (1977). Teatterin edustalla sijaitseva Tinguelyn teoksen veistokset liikkuivat ja suihkuttivat vettä altaaseen. Lämpimänä päivänä ihmiset viihtyivät altaan reunoilla. Veistosten väliin syntyi sateenkaari.

Lastensairaala (2010), Stump & Schibli Architekten. Julkisivu vaihtoi väriä rakennusta lähestyttäessä. Kauempaa se oli viherkeltainen, kun taas toisesta kulmasta se oli punaoranssi.
Lääninsairaalan laajennus (2003), S.Gmür ja L.Vacchini.
Herzog & De Meuronin toimisto Rhein-joen varrella. Ihme ja kyllä ketään ei näkynyt mallien kimpussa eikä tietokoneella lauantaina. Voiko olla niin ettei H&M:n toimistossa ollut ketään töissä viikonloppuna?
Lautta oli leppoisa vaihtoehto ylittää joki.
Herra Corbusier 10 frangin setelissä.
VitraHaus (2010) H&deM. "Please don't feed the elephants, thank you!"
Zaha Hadid. Entinen paloasema, jossa yksikään seinä ei ollut suora ja pahaolo oli taattu vierailun jälkeen.
Vitra Museum (1989), Frank Gehry.
Kosketus Tadao Andon betoniin.
Tervetuliaisdrinkit nautittiin juuri ennen kotiinpaluuta.
Colmar, "pieni Venetsia": pimeys ehti laskeutua ennen kuin ehdimme kiertämään kuin puolet hienosta perinteisestä keskustasta. Pieni Venetsia oli kylläkin vain pieniltä määrin kuin Venetsia...mutta kenties lähempänä aitoa Venetsiaa kuin Oulu, tuo "pohjoinen Venetsia". Näimme myös haikaroita, joiden pesiä oli julkisten rakennusten kattojen harjoilla kuten mm. suuren kirkon.