Berliini, Leipzig ja muutama sattuma

Aamuaurinko alkoi sarastamaan saapuessani Kerstinin luo Berliiniin.

Ensimmäinen lomaviikko tänä vuonna sattui tammikuun loppuun. Kun viimeiset palautukset, kritiikit ja valvotut yöt olivat takana, hyppäsin Eurolinesin bussiin, joka lupasi kuljettaa mut asuntoni vierestä Berliiniin 12 tunnissa. Tämä vaihtoehto tuntui helpoimmalta, kun muut yhteydet tuonne päin eivät ole kauhean yksinkertaisia. Kyseessä oli kuitenkin yöbussi, jossa saattoi nukkua hieman. Berliiniin saavuin kuuden aikoihin aamulla ja hamuilin s-bahnille, jolla pääsisin aivan toiselle puolelle kaupunkia. Kaikeksi onneksi löysin oikean pysäkin ja Kerstinin itä-Berliinistä!

Aamua seurasi upean aurinkoinen päivä. Kerstinin parvekkeella melkein pystyi kuvittelemaan istuvansa lepotuoliin.

10 päivän reissusta ensimmäiset päivät olivat kauniin aurinkoisia ja pirteän talvisia. Tuli kierreltyä Friedrichshainissa sekä niillä kulmilla ja muisteltua edellistä kesäistä reissua Berliiniin. Kaupunkirakenne alkoi hahmottumaan paremmin ja paikat tulivat tutuimmiksi. Turistien must-kohteista tuli nähtyä uutena mm. East Side Gallery, tosin sekin muurin pätkä oli sen verran pitkä, ettei kävelty sitä ihan päästä päähän vaan nautittiin enemmän Kerstinin kanssa auringosta.

Läheltä löytyi vallattu talo, johon tehtiin poliisi-isku Berliinin vierailuni aikana.

East Side Gallery

Tuttu silta, tutut maisemat, muistot 1,5 vuoden takaiselta reissulta nousivat pintaan.

Kreuzbergissä vaeltaminen hymyilytti.

Kreutzbergistä löydettiin valloittava kahvila, joka nyt sattui olemaan ranskalainen. Oltaisiin voitu istua siellä pidempäänkin vain seuraamassa kahden omistajan välistä kommunikaatiota ja asiakaspalvelua. Emme olleet varmoja olivatko he pariskunta, mutta palvelussa oli selvät sävelet kun asiakas tuli kahvilaan. Toinen tuli kyselemään ranskalaisella aksentillaan saksaksi miten voisi palvella ja toinen perässä toimitti kakut ja kahvit pöytään, muttei puhunut juurikaan. Hän keskittyi enemmän kakkujen esillepanoon ja musiikin valitsemiseen. Kun en ymmärtänyt sanaakaan toisen miekkosen saksasta, päätin kokeilla ranskaa, jonka jälkeen minua palveltiinkin loppuun asti ranskaksi. Loistavaa!

Viehättävä ranskalainen kahvila nimeltään "Les enfants gâtés", jota ylläpiti kaksi persoonallista ranskalaista miestä. Kahvilassa oli yksi vessa, joka oli melko mahtipontinen.

Mauerparkin sunnuntainen kirpputori, jossa myytiin kaikkea laidasta toiseen. Mukaan tarttui mm. Wolkkari-rintakoru.

Otettiin ekasta viikonlopusta kaikki irti ja oltiin erityisen reippaita turisteja, koska Kerstin on viikot töissä ja illatkin olivat pitkiä toimiston kisan parissa. Sunnuntain kirpparilta löytyi kaikenlaista kivaa pientä, kunnes sormet olivat niin kohmeessa, että oli pakko vetäytyä kahvilaan. Berliinin mahtavia puolia on, että aamiaista tarjottiin useammassa paikassa buffetina kuuteen asti illalla ja päädyimme kahvilaan, jonka periaatteena oli että ne joilla on enemmän varaa voivat maksaa enemmän ja köyhemmät opiskelijaparat saattoivat syödä runsaan buffan vitosella.

Liebe - tännekö sen hukkasin?

Aurinkoa ja huuruisia puita....kohti Leipzigia!

Kahden päivän intensiivisen turisteilun jälkeen päätin käydä Leipzigissa moikkaamassa kahta San Sebastianin aikaista kaveria. Ekaa kertaa kokeilin kimppakyytiä saksalaisittain, maksoin BMW:n mustanahkapenkki-kyydistä vain kympin, tosin se oli höystetty kunnon diskojytällä, joten fiilis oli kuin pienessä klubissa 1,5 tunnin ajan. Tosin tämä klubi kulki 160-180km/h. En uskaltanut katsoa, kun kuski alkoi juttelemaan etupenkin tytölle eikä katsonutkaan tietä 180km/h vaihdissa. Hui. Mutta lopulta kuitenkin pääsin ehjin nahoin Leipzigiin perille ja löysin rautatieasemalta täysin saman näköisen pariskunnan kuin olin hyvästellyt 2 vuotta takaperin SanSeessa.

Stefan, Anna, Sara.

Stefan ja Anna toimivat loistavina oppaina ja kierrättivät mua Leipzigin keskustassa ympäriinsä. Mulla tais olla liian ammattikohtaisia kysymyksiä, kun vaadin vuosilukuja ja arkkitehteja, joten he totesivat että heidän pitäisi ehkä tutustua omaan kaupunkiinsa hieman paremmin. Käytiin katsastamassa kaupunki korkeuksista, jolloin hahmottui hieman kaupungin rajat. Hauska yhteensattuma oli, että Kerstinin toimisto oli tekemässä juuri Leipzigiin yhtä kisaa, jonka alue myös hahmottui tornitalon katolta. Pääsin tutustumaan myös osittain vielä rakenteilla olevaan keskustan yliopistokampukseen ja sen ruokalaan, jossa ihmetytti ettei edes vesilasia tarjottu vaan jokainen asia piti maksaa erikseen, jopa muovimukit. Mutta halpaa se silti oli ja paikka kuhisi opiskelijoita.

Leipzigin keskustan maamerkki oli kasa tykinkuulia.

Oh, kaunista! Intensiivisen turistikierroksen kohde keskustassa: oikeustalo.

Ainakin Berliinin ja Leipzigin suosituin peli, kicker, jota harrastaa kaikki jätkät. 

 Illalla päädyimme pariskunnan kavereiden kanssa ulos syömään sekä baariin pelaamaan kaikkien jätkien unelmapeliä eli kickersiä. Vaikken ollut tässä pelissä luonnonlahjakkuus, pärjättiin pitkälle Stefanin kaverin kanssa, joka oli pelannut peliä 17-vuotiaasta asti. Siinä ehkä ranne oli jo harjaantunut pyörittämään kapuloita.

Seuraavana päivänä kierrettiin Annan kanssa vielä nähtävyyksiä, joista erityisesti pidin Völkerschlachtdenkmalista, jonka katolle päästiin kiipeämällä todella kapeita portaita. Korkeuttahan oli enemmän kuin Eiffelillä! Sain asustaa Annan ja Stefanin kämpillä eli heidän isovanhempien yläkerrassa. Sää oli kaunis aina iltapäivän puolella. 2 päivän reissu oli nopea, mutta antoisa. Takaisin Berliiniin pääsin pikkuruisen 2-ovisen auton kyydissä, joka kulki vain 120-140km/h, ja jossa tunnelma oli kovin tiivis kuin sillipurkissa 2 jätkän kanssa takapenkillä.

Völkerschlachtdenkmal (Battle of the Nations Monument): Euroopan suurin monumentti, joka on rakennettu Napoleonin taistelun voiton muistoksi.

ASASI Panometer, Leipzig.

Takaisin Berliinissä meille tarjoiltiin hammastahnalle maistuvaa vihreää likööriä oluen kanssa.

Kun palasin Berliiniin, sainkin onnekseni sushiseuraa! Sain nauttia Denebin seurasta seuraavat pari päivää, johon sisältyi hyvää ruokaa ja museoseikkailuja. Helsingistä kun hurautti koneella 2 tunnissa halvemmalla Berliiniin kuin itse olin maksanut 12 tunnin bussiseikkailusta, niin kyllä sellaset lennot kannattaa. Ekaa kertaa harmitti, että tukikohtanani oli Nancy eikä Helsinki.

Sushiseuraa Berliinissä. Luulimme saavamme 8-10 palaa, mutta annoksessa olikin 23 palaa... eipä ollut nälkä tuon jälkeen.

Kreuzberg illan hämärtyessä.

Museokierroksella, Deneb ja Sara, Jee!

...unohtamatta taukoja kaakaon ja kakun parissa.

Neue Nationalgalerie

Denebin palatessa Suomeen, kävin 3 päivän museokortillani kiertämässä vielä muutamat mielenkiintoisimmat museot, mikä sopi sateiseen ilmatilaan. Viime kerralla multa oli jäänyt kokonaan museot välistä, joten löysin uuden kiinnostuksen kohteen Berliinistä.

Bauhaus-Archiv, yksi mielenkiintoisimmista museoista arkkarin näkökulmasta.

Berlinische Galerie, sateiselle päivälle oikea valinta. Mielenkiintoista taidetta valokuvien saralta.

Neues Museum ja Alte Nationalgalerie museosaarella.

Neus Museumin kokoelmia. Kuunneltiin selitykset Kerstinin kanssa vain huoneiden ja rakennuksen arkkitehtuurista.

Upeestihan se oli restauroitu. 

Tacheles. Sisäpihan biitsi ei ollut ihan yhtä suuressa suosiossa kuin kesällä, mutta paikka oli yhä hieno.

Matkalla juutalaiseen museoon löytyi värikäs lähiökortteli.

Sik-sak-sokkelo.

Daniel Liebeskind, Berliinin juutalaismuseo. Pohtivia katseita: Sara ja Tobias.

Yhtenä päivänä tapasin lisää SanSeen aikaisia kavereita, jotka asuvat nyt Berliinissä. Alkoi tuntua, että noita saksalaisia kavereita on kertynyt nyt sellainen kasa, että kyllä sitä saksaa pitäisi vähän enemmän osata. Tobiaksen kanssa tosin puhuimme niin englantia, ranskaa, espanjaa kuin baskia. Kukaan kavereista ei ollut muuttunut siitä kun viimeksi näin heitä, paitsi että Laura ja Denis ovat nykyään yhdessä.

Kävin myös Tobiaksen luona, jossa meininki muistutti SanSeen aikaista bunkkeria. Tobi kutsuikin mut aikasemmin maalaamaan seiniään muistelle suomalaisten panostusta yhteismaalaamiseen ja Jannen luomusta SanSeen kämppään. Oli ilo vaellella Berliinissä Tobin kanssa, jonka luona olikin sitten ruotsalaisia couchsurffareita. Tobi oli pahoillaan, ettei hänen kämpästään löytynyt vielä kaloja tai kilppareita. Mutta sisustus oli Tobin mukainen, kadulta hankittu, mahdollisimman halpa tai mielummin ilmainen. Hänen kämppiksen kanssa heidän ruokansakin oli kuulema roskiksesta dyykattu. Ja Tobi haaveili vielä rähjäisemmästä paikasta. Berliinin kämppä sijaitsi kuitenkin hienolla alueella eikä ihan vetänyt vertoja "tobimaisuudessaan" SanSeen bunkkeriin.

Juutalaismuseon vihreä ja Tobiaksen valitsema vihreä kylppäriinsä. Ihmettelen yhä, ettei kylppäristä löytynyt yhtään akvaariokalaa eikä pikkuista kilpikonnaa.

San Sebastianin erasmus-kaverit Maksym, Denis, Laura ja Tobias sekä minä ja Kerstin.

Sain ilokseni tutustua myös Kerstinin kämppiksiin, joilla oli aivan erinomainen yhteishenki. Lauantai iltana he innostuivat jopa kokkaamaan yhdessä. Majoitus oli mahtava ja reissu onnistunut. Vielen Dank Kerstin!!!

Samppanjaa ja perinteistä saksalaista ruokaa Kerstinin ja hänen kämppisten seurassa.

10 päivän reissun jälkeen jätin toisaalta haikeana Berliinin taakseni, mutta olin iloinen taas päästessäni takaisin Ranskaan, jossa ymmärrän mitä ihmiset puhuvat. Lähtö meni sen verran viime tippaan, että bussimatkasta tuli hieman mielenkiintoisempi ja tulin siten pienen kiertotien kautta takaisin Nancyyn.

Kohtalokas junamatka toiselle puolelle Berliiniä. Matkaan meni 35 minuutin sijaan 1t10min, vaikka menin Berliinin läpi enkä ympäri. Tämän johdosta olin 30 min myöhässä bussiasemalla ja hyppäsin viimeiseen jäljellä olleeseen bussiin, joka lupasi mulle Nancyn sijaan 15 tunnin reissun Pariisiin...

...kuudelta aamulla löysin itseni Belgiasta, Liegestä. Pariisin sijaan päätin hypätä tällä pysähdyksellä ulos ja jatkaa junalla matkaa kohti etelää. Liegessä on hieno Calatravan suunnittelema rautatieasema.

Aurinko nousi junamatkalla.* Juna oli täysin tyhjä Belgian ja Luxembourgin rajaa ylittäessä.* Luxembourgissa oli sumuista.* Puolessa tunnissa ehti näkemään hieman itse pääkaupunkiakin. 14 tunnin reissun aikana tuli siis nähtyä Saksa, Belgia, Luxembourg ja Ranska. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja suoraan junasta ensimmäiselle projektikurssille. Näin alkoi siis toinen lukukausi Nancyssa. Plakkarissa taas päälle 700 kuvaa, joista muutama pääsi tänne.

Saint-Nicolas-de-Port

Eräänä kauniina tammikuun sunnuntaina, kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, mittari näytti jo +12 ja talvitakki vaihtui kevyeeseen kangastakkiin, olo oli kuin talvi olisi jäänyt taakse ja kesä olisi aivan nurkan takana. Reissu suuntautui Nancyn lähellä sijaitsevaan Saint-Nicolas-de-Portin kylään. Kylä on tunnettu erityisesti sen keskellä sijaitsevasta goottilaisesta kirkosta, jonka keskiakseli on niksautettu hieman vinoon.

Toinen kylän kohde on paikallinen panimomuseo, joka sijaitsee entisessä panimossa. Lippuun kuului opastettu kierros, joka kestikin päälle tunnin. Vielä ei tuntunut tuo ranskan kieli olevan ihan hallussa sillä panimosanastossa oli aukkoja. Oluen valmistus kuitenkin tuntui olleen todella vaikea ja pitkä prosessi.

Saint-Nicolas-de-Portin basilika, joka ei sijaitse aukion reunalla niin kuin yleensä näin suuret kirkot, vaan kylän sydämessä, tiukasti talojen ympäröimänä. Pääsisäänkäynti on melko hankala löytää, sillä kaukaa kirkko merkkaa kaupungin, mutta mitä lähemmäs sitä menee, sitä vaikeampaa on hahmottaa mikä kuja kuljettaa pääfasadille.

 Toisesta pylväästä oli tullut vahingossa vino, joten siihen tehtiin koristeellinen aihe silmää hämäämään.

Kirkon tornit näyttävät olevan eriparia, vaikka ne on rakennettu samaan aikaan.

 ihastuttava pienen pieni ovi

Ranskalainen panimomuseo (1931) art décon tyyliin

Panimon suuret kuparikattilat kylpivät auringonpaisteessa.

Kierros alkoi viidennestä kerroksesta, josta laskeuduttiin vähitellen alaspäin.

kuparinen oluen viilennin

 "Olut on ravitsevaa"

Opastetun kierroksen päätteeksi vierailijat palkittiin paikallisen panimon oluella.

La petite baleine bleue

Ennen joulua adoptoin Sallan Peugeotin, joka oli nimetty pieneksi sinivalaaksi. Eteisessä se odotti paluutani Suomesta. En ollut tottunut ajamaan näin kapeilla renkailla, mutta vielä vaikeempaa on vaihtaa 10 vaihdetta. Rungossa on edessä kaksi vipua, joita säätämällä rattaat teoriassa vaihtuvat. Ehkä keväämmällä tunnen fillarini paremmin ja uskallan koskea niihin vauhdissa. Koska ilma oli vallan mainio, lähes kesäinen Suomen lumikasoihin verrattuna, päätin viedä sen ajelulle. La petite baleine bleue piti kovin eri silloista ja kuivista kaduista ja rullasi oikein mukavasti Tomblaineen ja Saint-Maxiin. Kun lähikylät on tarkastettu, voin kenties lähteä hieman pidemmällekin uskollisella ratsullani.

Nancy

Tomblaine

Joen varressa oli omituinen paviljonki, koriskenttä, lasten leikkipaikka ja paljon nurmikkoa eikä yhtään ihmistä itseni lisäksi. Muutama joutsen sentään lipui ohitseni.

Stade Marcel-Picot, 20 000 katsojan jalkapallostadikka, jonka valot näkyvät ikkunastani.

Padolla oli hieman samaa fiilistä kuin Oulussa.

Taivas meni pilveen ja pieni sinivalas parkkeerasi sillan alle.

Hetkiä viime vuodelta

22.10. ripustettiin jouluvalot kaduille illansuussa. Lokakuussa oli vielä kohtuullisen lämmintä eikä lainkaan jouluinen fiilis, mutta sinne ne jouluvalot jo tulivat ilahduttamaan kansalaisia. Ripustaminen ei tainnut olla ihan helppoa, sillä miekkoset olivat samalla kadulla yhä yöllä kun kuljin samaa reittiä takaisin. Lienevätkö testanneet kaikki lamput?

27.10. käytiin juoksemassa viisi tuntia Lasermaxxin sokkelikossa. Vaikka viime lasersodasta olikin jo kulunut ties kuinka paljon aikaa ja jännitystä lisäsi paikan nettisivut, meillä oli hyvä tiimi ja hurjan hauskaa. http://www.lasermaxxnancy.fr/

Seuraavana päivänä alakerran naapuri ilmoitti epäilevänsä vesivuotoa asunnossani, koska hänen kämpässään näkyi jo kosteuden merkkejä katossa. Ihmettelin tätä kovasti, sillä en ollu nähny lainkaan vettä lattioillani. Asiaa tarkemmin tarkastellessani löysin huonosti asennetun putken allaskaapistani, missä vesi hiljalleen tippui kaapiston taakse. Kävi ilmi, että astianpesukone oli asennettu asuntooni juuri ennen tänne muuttamistani, mutta asentaja oli unohtanut tiivisteen putkesta, joten se oli huomaamattomasti valuttanut vettä lattialle yli kuukauden. Pääsin jälleen kerran byrokratian maailmaan, jossa mikään ei tuntunut tapahtuvan nopeasti. Useamman soiton ja kyselyn jälkeen olin kuitenkin saanut putkimiehen tulemaan seuraavaksi päiväksi. Tämmöisen pienen opiskelijan systeemin pistin pystyyn, jotta vettä ei enää valuisi enempää rakenteisiin. 10 litran ämpäri täyttyi laskelmien mukaan n.8 tunnissa.

Paikallinen muutto: kaikki laatikot ja huonekalut kulkeutuivat vinttiasuntoon vaikuttavan nosturin avuin ikkunasta sisään. Eipä tarvitse kenenkään kantaa laatikoita portaikossa.

Lähin yleinen pesula sijaitsee n. 2km päässä kämpältäni. Onhan siinä ihan oma tunnelmansa käydä tehokkailla koneilla pesemässä pyykkiä ja kuivaamassa ne suurilla kuivureilla. Yleensä pesuloissa myös tapaa ystävällisiä ihmisiä, jotka auttavat järjestelmän kanssa, joka vaihtelee pesuloittain. Tällä kertaa seuranani oli vain pikkuinen kisu, joka pidätteli sadetta pesulan kynnysmatolla ja olisi varmaan mielellään tullut sisäänkin. Siinä se kuitenkin puolisen tuntia istui seuranani vahtien katua.

Jouluvalot leijuivat aavemaisesti kadulla. Nämä ovat lempijouluvaloni ja tuovat mieleen hattivatit öisin valaistuina ja hennosti heiluen tuulessa.

Luminen alku vuodelle 2011

Uusi vuosi vaihtui hyvässä seurassa Otaniemessä. Jei! Kiitos ystävät!

Vuoden ensimmäisenä päivänä oli bussipysäkin takana yhä hentoinen kerrostuma lunta.

Oman pihan koiralabyrintti. Tänne mahtuisi vaikka kolme koiraa rinnatusten juoksemaan taloa ympäri.

Kotikulmien neulegraffitia.

Venesatama. Vain yksi surullinen purkkari oli jäänyt nostamatta ja jäätynyt veneennostopaikalle.

Vene, ei vesillä, vaan lumessa.

Lunta oli tupruttanut kasaksi myös pressun alle eikä lapiota ollut tietenkään mukana. Onpa meillä suuri vene! Ei se oo purkki, vaikka joku joskus ois vahingos niin mennyt sitä nimittämään(!)

Näin se pressu pysyy tiukasti alhaalla eikä lähe tuulen mukana mihinkään.

Pikkukosken jääkiipeilijät, laskettelijat (en tiiä mitä kallioo ne on tullu alas!?!) ja avantouimari. Suomen extreme-lajit yhdessä.